Bisnesenkelit (yritysenkeli) ovat yleensä yksityisiä henkilöitä, jotka toimivat pääomasijoittajina. He sijoittavat yleensä pääomiaan kasvuyrityksiin. Yleensä bisnesenkeleiden sijoitussummat liikkuvat monissa kymmenissä tuhansissa, mutta toisinaan jopa sadoissa tuhansissa. Bisnesenkelit odottavat tuottoja pääomalleen melko nopeasti, sillä keskimääräisesti sijoitusaika heillä on noin 2-4 vuotta. Bisnesenkelit auttavat kasvuyrityksiä myös muilla tavoin kuin pelkästään rahallisen sijoituksen muodossa. Heillä on yleensä vankka kokemus liiketoiminnan alalta ja tämän lisäksi kattavat verkostot kollegoita ja kanssayrittäjiä. Heidän neuvojensa avulla kasvuyritys saa hyvää nostetta toiminnalleen ja mahdollisuudet menestyksekkääseen liiketoimintaan kasvavat entisestään. Bisnesenkelit voivat esimerkiksi toimia sijoituskohteessaan myös hallituksen jäseninä tai auttamalla yritystä luomaan parempia yhteistyöverkostoja.
Bisnesenkeleitä kutsutaan myös riskipääomasijoittajiksi. Heidän tavoitteenaan on etsiä sijoituksilleen kohde, jolla on sekä potentiaalinen kehitysnäkymä että kunnianhimoa. Yrityksestä pitäisi saada sijoitukselle merkittävä arvonnousu. Riskipääomasijoittajat eroavat pankkien tarjoamista lainoista siinä, että pankit edellyttävät yleensä aina erilaisia vakuuksia lainalle. Riskipääomasijoittajat eivät vaadi lainalleen vakuuksia, sillä heidän riskienhallintansa pohjautuu pelkästään heidän omien arvioittensa pohjalle.
Tällainen sijoittaminen on tietenkin suuririskistä, koska vakuuksia ei ole. Tämän vuoksi riskipääomarahoitus on suurempi korkoisempaa kuin tavallinen pankkilaina. Koska lainanantajilla on takuut, bisnesenkelit vaativat suurempia tuottoja itselleen, sillä suostuvat lainaamaan rahaa ilman vakuudettomasti ja lisäksi usein vielä tuovat veloituksetta oman osaamisensa ja verkostonsa yrityksen hyödynnettäviksi. Vastineeksi riskipääomasijoittavat saavat yleensä vähemmistöosakkuuden yrityksestä, josta he jonkin ajan kuluttua luopuvat.