Elon rahoituspalvelut

Elon rahoituspalveluita voi hyödyntää erityisesti jos yritys tavoittelee kasvua liiketoiminnalleen erilaisten innovaatioiden eli kehitysideoiden avulla. Ne voivat olla vaikkapa uusia tuotteita, palveluita, tuotantomenetelmiä tai uusia markkinoita. Toinen yritysryhmä, joita Elo rahoittaa, on kansainvälisille markkinoille tähtäävät yritykset. Tällöin yrityksen täytyy panostaa mm. markkinointitutkimuksiin, messuille, tekstien kääntämiseen ja erilaisiin sertifiointeihin. Myös koneet, laitteet ja työntekijät saattavat vaatia lisärahoitusta. Elo osallistuu yrityksen kasvu- ja kansainvälistymisprojekteihin yhdessä pankin tai muun yrityksen hankkiman rahoittajan kanssa.

Elo on mukana myös yrityskauppojen ja omistajanvaihdoksien toteuttamisessa. Se rahoittaa niitä yhdessä pankin tai muun yrityksen hankkiman rahoittajan kanssa. Myös investointeihin voi hakea Elosta rahoitusta. Oli kyseessä sitten kone- tai laitehankinnat, rahoitus toimitiloihin tai rakennuksiin, laajennusinvestoinnit toimitiloihin tai investoinnit tutkimus- ja tuotekehitykseen, voi rahoitusta hakea Elosta.

Monenlaisia lainoja

Elo tarjoaa mm. kasvulainaa, pk-lainaa ja takaisinlainaa. Kasvulaina sopii investointien ja käyttöpääoman rahoitukseen. Kaikki lainaan liittyvät päätökset tehdään aina asiakaskohtaisesti ja niissä huomioidaan yrityksen yksilölliseen tilanteeseen. Kasvulainoissa laina-ajat ovat 1-10 vuotta ja niihin voi valita koroksi joko vaihtuvan tai kiinteän koron. Korko muodostuu viitekorosta ja sen päälle tulevasta asiakaskohtaisesta marginaalista. Marginaaliin vaikuttaa mm. laina-aika, yrityksen taloudellinen tilanne, luottokelpoisuus ja lainan vakuus. PK-laina on tarkoitettu vähintään miljoonan euron liikevaihdon omaaville osakeyhtiömuotoisille yrityksille. Se suuruus on 50 000 – 250 000 euroa ja edellytyksenä on Finnveran vastaavan suuruisen lainan myöntö. Kokonaisrahoitus voi näin yltää jopa 500 000 euroon. Lainassa on tasaerät ja enintään 5 vuoden maksuaika. Takaisinlaina on pitkäaikainen, kiinteä- tai vaihtuvakorkoinen laina, jonka korkona on TyEL-lainakorko ja marginaali. Laina-aika siinä on 1-10 vuotta ja lainaa maksetaan tasalyhennyksinä kaksi keraa vuodessa.

 

Asiakaspalvelu:

ma-pe klo 8-16:30

Puhelinpalvelu ma-pe 8-16.30

Telefon: 20 703 5100
E-mail: [email protected]

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo

Postiosoite:

Revontulentie 7, 02100 Espoo
PL 30, 00041 Elo
Y-tunnus: 0201103-7

Kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *